keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Pääsiäisloma, ja muita yliopistomyyttejä

Vieraat ovat lähteneet, wieniläisellä kirjoituspöydällä on levy Fazerin sinistä, ulkona sataa räntää ja rakeita sekä paistaa aurinko vartin välein. Asiat ovat siis perin kummallisella tolalla, mutta toisaalta, tällaiseksihan se Alatalon Mikkokin jo aikanaan luonnehti kesän tuloa.


Kesää saadaan kuitenkin vielä odotella, joskaan ei kovin rankoissa merkeissä; lukuvuosi oli vasta pyörähtänyt kuukausi sitten käyntiin, kun nyt onkin jo pääsiäisloman aika. Ja katolisessa maassa kun ollaan, niin tämä ei olekaan mikään pakollinen pyhä muiden joukossa, vaan yliopiston pääsiäisloma kestää kaksi viikkoa.

Teoriassa voin siis istuskella pitkästä aikaa rauhassa kotona mässyttämässä suklaata tai kierrellä Wienin lukuisia pääsiäistoreja. Käytännössä olen lupautunut tekemään eurooppalaista perheoikeutta käsittelevän ryhmätyön, jonka deadline on mukavasti loman jälkeinen maanantai. Hip hei.

Asiaa ei juurikaan helpota se, että alkuperäisistä viiden hengen ryhmäläisistäni kolme luovuttivat jo viikko sitten. Tästä hyvästä professori järjesti toki meidät uuteen ryhmään, johon tällä hetkellä kuuluu lisäkseni brittinainen sekä sveitsiläinen ja espanjalainen mies - kaikki minulle täysin uusia tuttavuuksia. Tilanne oli lähellä eskaloitua pahemman kerran saman tien, kun britille ranskankielisen sveitsiläisen puhuma englanti oli ilmeisesti liian vaikeaselkoista. Voi olla, että yhtä sun toista alkaa pikku hiljaa raastaa niin kutsutun loman tuhrautuminen Kosovon adoptiolainsäädännön setvimiseen... Mutta kenties tämä tästä vielä iloksi ja hyväksi yhteishengeksi muuttuu.

Opiskelurintamalta on kuitenkin myös hyviä, jollei myös hämmentäviä uutisia. Olin valmistautunut jännittämään ensimmäisen tenttini tuloksia vielä ainakin viikon, sillä professori oli tehnyt varsin selväksi, että arvosanoja olisi turha odottaa ennen huhtikuun kahdeksatta päivää. Kun sain siis sähköpostiini ilmoituksen uudesta suorituksesta jo viikko sitten, oletin heti saaneeni hylsyn jostakin skippaamastani kurssista.

Vaan kuinkas sitten kävikään?

"Kurssi - psyykkiset sairaudet ja vaarallisuus, 3 op."

Jippii!

Suomen arvosanoihin tottuneille sen verran, että Itävallassa kurssien numerointi on sama (1-5), joskin lähes päinvastainen: täällä ykkönen on paras, kun taas vitonen on hylätty. Tässä valossa en tiedä, tulenko koskaan näkemään tutkintotodistuksessani täällä suorittamieni kurssien arvosanoja - onko kakkonen Suomen kolmonen, vai peräti nelonen? Todellisuudessa jotakin siltä väliltä.

Nyt on joka tapauksessa todettava, että arvostukseni Suomessa opiskelleita ja opiskelevia kohtaan on noussut entisestään. Nämä kolme opintopistettä olivat nimittäin helpoimmat koskaan suorittamani, ja nyt oli sentään saksankielinen kurssi kyseessä. En toisaalta tiedä, paljonko niin sanottua vaihtarilisää tässä arvosanassa oli - tuskin kuitenkaan kovin merkittävästi. Kyse taitaa olla enemmänkin arviointitavasta: kun kokonaiskuva ratkaisee, voi opiskelijalle hyvin antaa kakkosen, vaikka hän ei olisikaan ihan siihen vaadittuun 80% kysymyksistä vastannut täysin oikein (minä en nimittäin varmasti ollut). Riittää, että kaikkiin kysymyksiin on vastattu edes lähestulkoon oikein ja suurimmilta virheiltä on vältytty.

Haluaisin sanoa tähän vertailun vuoksi jotain esimerkiksi suomalaisesta ympäristöoikeuden tentistä (jos en koskaan valmistu, tiedättepä mistä se on kiinni), mutta en sano. Sen sijaan, kun saavun kesällä takaisin Suomeen, otan itseäni niskasta kiinni ja opiskelen ne perhanan kaavoitukset ja kaivoslupien salat tuhannen kerran. Ei pitäisi tuntua paljon missään, kuukausien vieraskielisen opiskelun jälkeen... vai?...

Tai ehkä tuon Wienistä apulaisen tullessani. Luonnonsuojelulaki? No problemo.
Niin, suomenkielinen opiskelu Suomessa. Miten helpolta se toisaalta nyt vaikuttaakaan. Ennalta pelkäsin hieman, että perheenjäsenteni lähtiessä jäisin surullisena Wieniin kärvistelemään. Suurin ikävöintini kohdistuu kuitenkin Turun yliopiston, suomen puhumisen ja jopa perheeni sijasta koiraani. Kun tämä on ilmeisen hyvässä hoidossa, tunnen suoraan sanoen helpotusta siitä, että en eilen hypännyt Finnairin kyytiin muiden mukana.

Vielä on paljon nähtävää ja elettävää täällä päin maailmaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti