perjantai 1. toukokuuta 2015

Kun mä juon mä oon hauska ja vaffa

Oletteko koskaan kuulleet kenenkään sanovan, että "voi, kunpa vain olisin vaihtoaikanani opiskellut enemmän"?

Niinpä niin.

Vielä Wienissä asumisen alkumetreilläkin valitsin reteästi kasapäin kursseja, jotka voisin kaikki kevyesti suorittaa kevään aikana. "Kyllä minä tulin tänne opiskelemaan enkä vain bilettämään" kuului jalo ajatukseni.

No. Tänään on toukokuun ensimmäinen päivä, ja olen toistaiseksi suorittanut kolme opintopistettä. Tämä ei tietenkään kerro koko totuutta, sillä suurin osa kursseista päättyy vasta kesäkuun puolella. Nyt voidaan kuitenkin jo aika varmasti todeta, että kyllä siitä aikanaan henkisesti asettamastani ehdottomasta minimistä - 22 opintopistettä - jäädään aikas kauas.  Loppujen lopuksi, kun vaihtoehtona on lukea parissa viikossa Spinozan Etiikka englanniksi tai saksaksi ja tenttiä kirja suullisesti, tai opiskella Turun yliopistossa muutama parin tunnin mittainen valinnainen opintojakso syksyllä, niin... Arvaatte ajatuksenjuoksuni.

Biletys sen sijaan on saanut jo mielestäni aivan riittävästi jalansijaa. Ja sanon tämän nyt tiedostaen, että vappupäivä ei varmaan ole se uskottavin päivä tehdä tämänkaltaisia lupauksia.

Vappu ei edelleenkään tietääkseni ole Itävallassa mikään "juttu". Kaupat ovat siitä huolimatta tänään kiinni, ja taitaisipa keskustassa olla taas jonkinlainen kulkuekin. Eilisilta sen sijaan oli pitkälti kuin mikä tahansa torstai - paitsi että sää oli poikkeuksellisen sateinen ja kylmä. Kuinkas muuten, kun vapusta on puhe. Suomen räntäsateet eivät sentään kulkeutuneet tänne asti, vaan ihan keväisessä vesisateessa pohrasimme illalla Wienin kansainväliseen pubiin vapun viettoon.

Vappupäivä lähipuistossa. Voisin kehittää tähän jonkun heikon aasinsillan, mutta todellisuudessa haluan vain esitellä Wienin kevättä!

Olin ajatuksissani kuvitellut Suomi-vapun jokseenkin tällaiseksi: suomalaisille varattu valoisa pubi koristeluineen, paljon hyväntuulisia, jo alkuillasta reippaasti ilolientä ottaneita ihmisiä ja, mahdollisimman autenttisen kokemuksen takaamiseksi, kuuden euron lonkeroa. Tämä kuvaus oli yllättävän tarkka. Todellisuudessa Suomi-vappua vietettiin tosin pubin kellarissa, jonne pääsi tupakointihuoneen nurkassa sijaitsevan palo-oven kautta (eli paikalle ei juuri ollut vaaraa eksyä, tai edes löytää ilman ohjeistusta). Kellari oli kylmä ja pimeä, mikä tietysti kuulostaa pahalta. Olimme kuitenkin ihan tyytyväisiä, sillä olihan muusta pubista ja juhlakansasta eristetyssä kellarissa puolensa: oma baaritiski, mukavasti tyhjiä pöytiä ja stereot, joista pauhasi kaikenlaista Suomi-vappuun sopivaa musaa Popedasta Spektiin. Olipa joku puhaltanut muutaman ilmapallonkin tunnelmaa piristämään. Hinnastokin yllätti kerrankin positiivisesti: pari euroa shotista ja alle vitonen lonkerosta tuntui hyvinkin kohtuulliselta.



Tästäpä tuleekin välihuomautuksena mieleeni yksi niistä harvoista hetkistä, joina onnistuin tahtomattani olemaan ilmeisen hauska. Tapahtui kv-päivänä Skandinavia-pöydässä.

Itävaltalainen: "Norjalaiset hakevat siis alkoholia Ruotsista, tanskalaiset Saksasta... mutta entäs sitten suomalaiset?"
Minä: "Virosta."

Tämä oli seurueen reaktioista päätellen loistava vitsi... Kenties yksi niistä hauskaa, koska totta -jutuista. No, takaisin aiheeseen.

Voisin kuvailla juhlia pitkästikin, mutta kyllä te tiedätte: Suomi-vappu. Ihmiset ilmaantuivat paikalle ylioppilaslakit päässä, istuivat muutaman tunnin keräämässä rohkeutta ja siirtyivät sitten pikku hiljaa tanssilattialle. Omassa seurueessamme tyydyimme istumaan ja maistelemaan erilaisia suomalaisia juomia: erityisesti salmari teki yllättävän hyvin kauppansa. Täytyihän se taas ainakin näön vuoksi kokeilla, vaikka en ole koskaan niin salmiakin päälle ymmärtänyt. Lapin Kultaa ei kukaan onneksi edes harkinnut tilaavansa.

Psst, Peter Jackson? Turha sinne Uuteen-Seelantiin asti on aina lähteä..

Parin shotin, siiderin ja lonkeron jälkeen päädyimme poistumaan pubista hyvän sään aikana (metaforisesti) ja ottamaan ensimmäistä kertaa taksin kotiovellemme. Tämä olikin muuten hieno päätös: normaalin kolmen vartin matkanteon sijasta köyhdyimme noin 7€/henkilö ja matka taittui alta kymmenen minuutin. Kuski jätti meidät tosin epähuomiossa kyydistä vasta ajettuaan kotimme ohi, kenties koska keskustelumme oli hänestä niin mielenkiintoista:

Kuski: "Mikä kieli tuo on? Ruotsiko?"
Me: "Melkein! Suomi."

Olimme kuitenkin tyytyväisiä päästyämme edes oikealle kadulle, ja lähdimme iloisesti takaisinpäin kotia kohti. Emme kuitenkaan ehtineet ottaa montaakaan askelta, kun samainen taksi kääntyi ympäri ja ajoi viereemme.

Kuski: "Olemmeko kaukana?"
Me: "Ei, ei, se on ihan tuossa kulman takana. Ei se haittaa."
Kuski: "Nouskaa takaisin kyytiin, vien teidät sinne! Nouskaa, nouskaa!"

Niin me sitten ajoimme ruhtinaallisesti vielä viimeisetkin sata metriä kotiovellemme.


Hauskaahan tuo taas oli, mutta ihan totta, nyt on jo toukokuu! Ehkä on aika pistää hetkeksi korkki kiinni ja pikku hiljaa tiedostaa vaihtoajan rajallisuus: neljän viikon päästä olen Suomessa käymässä, kahden kuukauden päästä koko vaihto-opiskelu on jo taaksejäänyttä elämää.

Onko jo aika panikoida ja alkaa jahdata uusia elämyksiä kuin keski-ikäinen mies ikäkriisissä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti