perjantai 4. joulukuuta 2015

Harvat ja valitut

On olemassa lukuisia aloja, joille otetaan vuosittain vain naurettavan pieni murto-osa hakijoista. Tällaisia ovat näin mutulla ainakin jotkin taide- ja humanistiset alat, joilla työllisyystilannekaan ei toisaalta ole sieltä parhaimmasta päästä - tai ainakaan olisi, mikäli useampia halukkaita alun perin hyväksyttäisiin haluamaansa opinahjoon.

Oikiksen pääsyprosentti on tässä vertailussa jopa ihan kohtuullinen. Omana sisäänpääsyvuotenani (Herran vuonna 2012) 752:sta pääsykokeissa piipahtaneista otettiin lopulta 136 uutta opiskelijaa sisään. Kun useampi sata rannalle jääneistä oli luultavasti kuitenkin liikkeellä enemmänkin koemielessä kuin veren maku suussa kuukausia opiskelleena, niin en nyt mietittynä pitäisi oikikseen pääsyä mitenkään mahdottomana juttuna.

Vaan vaikka tähän olen mielestäni aina uskonut ja tätä filosofiaa pyrkinyt noudattamaan, niin muistanpa hyvin sisäänpääsyaamuni tunnelmat. Minä olin tullut valituksi, yhtenä niin monista halukkaista. Mielessäni olin tehtävän vaativuuteen ja stressaavuuteen nähden tullut suurin piirtein kruunatuksi koko maailman kuningattareksi. Veljelleni sen sijaan selvisi ilmeisesti vasta tällöin, miten valintamenettely todellisuudessa toimii.

"Siis sinne otettiin yli sata hakijaa? Jaa! Mä luulin sun puheista, että sinne otetaan joku huolellisesti käsin valikoitu kymmenen, mut sinne otetaankin satoja ihmisiä."

Että onneksi olkoon vaan!


Kieltämättä pääsykoevuotta muistuttavat fiilikset musertavan huomattavan ylivoiman edessä palasivat tänään, kun vihdoin ja viimein lähetin hakemukseni European Law Student Associationin (ELSA) tarjoamiin kesäkauden harjoittelupaikkoihin ulkomaille. Hienoista aikeistani huolimatta hakuni jäi kirjaimellisesti viimeiseen hetkeen - deadline kun on tänä sunnuntaina, ja tämä on viimeinen sitä edeltävä vapaapäiväni. Tämä epäilemättä näkyi hakemusteni tasossa, mutta tämä ei jaksanut enää liiemmin huolettaa: olin muutamia viikkoja sitten saanut tietää, että hakijoista noin kymmenen prosenttia saa paikan. Kun lisäksi poistetaan täysin epärealistisia odotuksia hakijoilleen asettavat maat (kyllä, Itävalta, viittaan nyt myös sinuun) joihin hakijoita ei tietenkään riitä, niin mahdollisuudet päästä niihin muutamaan realistisen vaatimustason paikkaan pienenevät entisestään.

Vaan eipä hätiä. Eilen silmiini osui artikkeli, jonka mukaan viime haussa Suomesta pääsi peräti neljä opiskelijaa harjoitteluun - käytännössä siis yksi opiskelija per yliopisto. Tämä tilasto on ilmeisesti loistava, ja kuulostaahan se huomattavasti paremmalta, kun huomioidaan Suomesta lähetettyjen hakemusten määrä: noin kolmisenkymmentä.

Öööh. Okei. Minä kun luulin, että inhosin satojen hakemusten massaan hukkumista, vailla todellista mahdollisuutta tehdä hyvää vaikutusta armottomassa karsinnassa. Vaan kummasti tässä nyt tulee sellainen tunne, että eihän tämäkään perhana hyvä ollut. Nyt saatan olla jopa prosenteilla vain heikentämässä Suomesta hyväksyttyjen kaunista tilastoa.


Sori siitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti