lauantai 30. huhtikuuta 2016

Tarkoituksen palasia

Niin monta kappaletta kuin minulla Bayreuthissa asuessani olikin soittolistalla, niin yksi oli kenties sittenkin ylitse muiden. Se soi, kun istuin onnellisena työtuolissani, se soi, kun kävelin yksin pimeässä ja sateessa töistä kotiin, kun vietin vapaata viikonloppuani pyykkiä pesten ja nuudeleita syöden, kun itkin bussissa matkalla Frankfurtiin. Olen siihen jo aikoinani enemmän tai vähemmän suorasti viitannut. Nyt, tämän päivän kunniaksi, se on linkattava tähänkin.

Olkaapa hyvät.




Jos olin luullut torstaita hyväksi päiväksi, niin perjantai räjäytti kyllä pankin.

Aamupäivä kului Tampereella tavallisissa merkeissä: laitoin itselleni aamupalaa, kuuntelin musiikkia ja kirjoitin blogia. Välillä keitin lisää kahvia ja mussutin puuroa. Yritin ottaa ilon irti viimeisistä päivistä vapaudessa.

Aina silloin tällöin kirjauduin yliopiston sähköpostiini, kuten olin jokseenkin fanaattisesti tehnyt jo yli viikon ajan. Normaali tenttien tarkastusaika oli Turun yliopistolla kaksi viikkoa. En tiennyt, kauanko viime viikon torstaina palauttamani opinnäytetyöni tarkastukseen menisi, mutta epäilin, että melkoisen kauan. Toivo eli silti. Kun sähköpostia ei kuitenkaan kuulunut, tyydyin jo odottamaan vähintäänkin ensi viikkoon - jolle ikävästi sattuisi helatorstai ja sitä kautta vain puolikas työviikko. Ajatus ei ollut turhan kannustava.

En kokenut pahemmin stressaavani tulevaa arvosanaa, mutta ilmeisesti se pyöri silti mielessäni. Työni palautettuani olin nimittäin nähnyt unta, jossa olin saanut laudaturin.

Herätessäni olin pettynyt, mutta samalla naureskelin itsekseni. "Tuohan ei mikään laudaturin työ kyllä ollut" totesin ääneenkin. Niinpä muutamaa päivää myöhemmin näin toisen unen, jossa sain tällä kertaa N:än - järkytys tämäkin. Onnittelin itseäni myöhemmin siitä, että olin sentään valveilla ollessani melkoisen vakuuttunut yltäväni C:hen - magnaan olin kokoajan mielessäni tähdännyt. Kuten useasti oli tullut todettua, arvosanani eivät olleet kovin kummoiset, joten luonnollisesti hyvän notaarityön kirjoittaminen olisi edes hieman nostanut mahdollisuuksiani tulevassa yliopistohaussa Saksaan.

Noin varttia yli yhdeltä tajusin hämmästyksekseni, että olin ollut ainakin tunnin tarkistamatta viestejäni. Ehkä toivoni oli alkanut jo kuolla, hah.

Istuskelin sohvalla ja näpyttelin ties-kuinka-monetta kertaa salasanani pieneen kirjautumisruutuun. Viestilaatikon auettua totesin jännityksellä saaneeni toden totta kerrankin uuden viestin. Intoni paisui tuhatkertaiseksi tajutessani viestin olevan juurikin arvostelevalta professorilta.

Klikkasin otsikkoa kädet täristen. Viesti oli lyhyt, kuten aina.


"Hei,

Arvostelu on nyt valmistunut. Eximia cum laude. Hyvää työtä."


Tuijotin latinankielisiä sanoja hyvän tovin varmistuakseni siitä, etten sekoittanut asioita keskenään.

Eximia. Siis E. Ei C, ei edes M, vaan E. Minun työstäni, tuosta murheenkryynistä, jonka olin aloittanut jo syyskuussa. Jonka olin lopulta Suomeen palattuani nopeasti kirjoittanut loppuun ja palauttanut vain saadakseni sen lopulta pois käsistäni. Tuo kaksikymmentä-jotain englanninkielistä sivua, lähestulkoon ainoa tieteellinen teksti, jonka olin koskaan tuottanut. Hyvää työtä.

!!!

Asian tajuttuani tuuletin riemastuneena ja juoksin paremman yleisön puutteessa informoimaan veljeäni, joka oli ehkä etäisesti tietoinen siitä, että olin jonkinlaisen opinnäytetyön joskus tehnyt. Pian totesin kuitenkin tarvitsevani jälleen raitista ilmaa ja lähdin torstailta tutulle koiralenkille.

Lenkki sujui verkkaisesti, lähinnä kiitos karvaisen seuralaiseni täyden mielenkiinnottomuuden kävelyä kohtaan - itsehän olisin ollut valmis vaikka juoksemaan maratonin. Tyydyin pyörittelemään asiaa mielessäni ja hymyilemään leveästi harvoille vastaantulijoille.

Työni käsitteli eurooppaoikeutta. Olin hakemassa eurooppaoikeuden opintoihin. Tottahan tämä tarkoitti, että mahdollisuuteni tulla valituksi olivat juuri nousseet kohisten? Että voisin sanoa olleeni aina huono tenttimisessä, mutta osaavani kuitenkin kirjoittaa? Tajusin, että joutuisin miettimään asiaa oikein ajan kanssa hyvinkin pian, sillä nythän suunnitelmieni tiellä oli ainoastaan finanssioikeuden tentti. Päätin alkaa lukea heti samana päivänä.

Lenkin puolivälissä vilkuilin Facebookissa saamiani onnitteluja, kun huomasin saaneeni uuden sähköpostin.


"Your TOEFL iBT scores are now available"


Voi ei.

En kai koskaan kertonut kyseisestä testistä, jonka suoritin edellisen viikon perjantaina todettuani, ettei siitä ainakaan haittaa voisi olla juurikin Saksaan pääsyn kannalta - uskoin saavani sen verran hyvän tuloksen, että sen ilmoittaminen haun yhteydessä ei ainakaan huonontaisi mahdollisuuksiani. Itse testitilanne oli kuitenkin yllättänyt minut. Arabianrannassa sijaitsevaan testitilaan päästyäni olin joutunut jättämään kaiken omaisuuteni (vesipulloa lukuunottamatta) lukkojen taakse, kirjoittamaan omakätisesti ymmärtäväni seuraukset siitä, että lunttaisin tai jakaisin testikysymyksiä eteenpäin, ja lopulta poseeraamaan valokuvaan, esittämään passini ja kääntämään taskuni ja saappaani ympäri. Vasta sitten minut oli saatettu omalle tietokoneelleni muiden urheiden testintekijöiden joukkoon.

Itse testi koostui luetun- ja kuullunymmärtämisestä, puheen tuottamisesta (mikrofoniin, tietokoneelle) sekä kirjoittamisesta. Uskoin pärjänneeni kaiken kaikkiaan hyvin, vaikka valvotuissa oloissa ja ajastimen kanssa tehtävien teko oli hieman välillä herpaannuttanut keskittymistäni. Aikaa oli kuitenkin jäänyt reilusti käyttämättä, ja vain puheosiossa olin välillä takellellut hieman. Tajusin kaikkien kuulleen vastaukseni.

Testitulosten oli ilmoitettu saapuvan kahden viikon kuluttua. Aikani kuluksi olin tarkistanut keskimääräiset tulokset saadakseni jotain osviittaa siitä, mitä odottaa. Samassa opintojen vaiheessa olevien yliopisto-opiskelijoiden keskiverto näytti joka tehtävästä olevan noin 20 pistettä kolmestakymmenestä- 120 oli siten koko testin maksimipistemäärä. Hyvät ulkomaiset (englanninkieliset) yliopistot, kuten vaikkapa Oxford, vaativat kuitenkin opiskelijoiltaan huimat 110 pistettä, joiden saamista pidin melkoisen utopistisena ajatuksena. Saksaan moisia rajoja ei onneksi oltu ilmoitettu, vaan asia oli yliopiston harkinnassa.

Nyt, tulosten saavuttua viikon etuajassa, olin harvinaisen hermostunut. En voinut olla ajattelematta, miten niiden lukeminen saattaisi pilata koko muuten niin mahtavan päivän. Entä, jos olin yliarvioinut itseni? Pettymys olisi melkoinen.

Harkitsin odottavani tulosten tutkimista kotiin asti, mutta en olisi mitenkään malttanut kävellä useampaa kilometriä moinen tieto taskussa poltellen. Avasin kirjautumissivut ja zoomasin pisteisiini.


Your TOEFL iBT scores

Reading 30
Listening 29
Speaking 28
Writing 28
Total 115


Jo toistamiseen samana päivänä olin aivan revetä liitoksistani. Ei voinut olla totta.

Tein jotain itkemisen ja nauramisen välimaastosta tulosraporttia lukiessani. Tunne oli aivan mieletön: kuin minulle olisi vuorokauden aikana tarjoiltu kaikki eväät siihen, että unelmani voisikin oikeasti toteutua. Voisin toden totta olla jo ensi syksynä Saksassa - ajatus, joka oli tuntunut niin kaukaiselta haaveelta vielä kuukausi sitten.

Kotona join viiniä ja nauroin ja myhäilin illan läpeensä. En uskonut olleeni kertaakaan yhtä onnellinen sitten Bayreuthista lähtöni. Jos jokin, niin tämä oli hyvä päivä elää nykyhetkessä.

***
Illalla kirjauduin jälleen Facebookkiin ja näin Luoja ties monettako kertaa kasvoni ja nimeni vieraalla sivulla. Aivan sama monestiko se oli jo tapahtunut, en ollut tottunut asiaan.

"Elle, Suomi, harjoittelija Saksassa" ilmoitti teksti hymyilevän kuvani alla - kuvan, jonka professori oli meistä napannut ja joka oli nyt rajattu vain minun kasvoihini. Kuvan yläpuolella oli saksankielinen kehotus hakea ulkomaille työkokemusta hankkimaan, ja sen alla taas omat sanani siitä, mikä oli ollut parasta harjoittelussani. Olin muotoillut ajatukseni pyynnöstä Johannekselle yli kuukausi sitten.


"Mitä rakastin eniten harjoittelussani oli sen kansainvälinen ulottuvuus - toisesta maasta kotoisin olevien kanssa asuminen ja työskentely, ja samalla tietysti kielitaitoni kohentaminen."


Aamen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti