maanantai 25. heinäkuuta 2016

Pelinainen

Olen enimmäkseen aikaani seuraava ihminen, tai näin haluaisin ainakin ajatella. Tässä luonnehdinnassa on vain yksi pulma: seuraan aikaani jäljessä. Kaukana jäljessä.

Viime sunnuntaina jouduin antamaan periksi yleiselle paineelle. Latasin Pokemon GO:n. Ihmettelin itsekin hetkellistä pysymistäni ajan hermolla, mutta pian totesin trendisetterin urani loppuvan ennen kuin se edes alkoi. Peli pätki ja häiritsi liiaksi muutenkin harrastamiani mukavia kävelylenkkejä, joten päätin jo parissa tunnissa keksiä muuta ajanvietettä.

Samana iltana se minulle välähti. Pokemonin tilalle latasin Tinderin.

Tinder, tuo yksinkertaisimmillaan hot or not -tyyppinen sovellus, johon olin aina suhtautunut kauhunsekaisella mielenkiinnolla. Toisaalta pelkäsin puhelimeni piippaavan pian yötä päivää kaikenlaisten hyypiöiden pommittaessa minua härskeillä ehdotuksilla ja limaisilla kehuilla - toisaalta ajattelin noudattaa vanhaa kunnon "jos minä olen siellä, miksei joku muukin fiksu tyyppi olisi?" -mantraa, jota usein olimme varsinkin yökerhoissa ystäväni kanssa noudattaneet.

Niinpä minä rekisteröidyin Tinderiin. Ja tämä on tarina siitä, miten tulin viikossa sovelluksen guruksi.

Ensimmäinen käyttökokemukseni kesti noin kaksi päivää. Lisäsin profiiliini oletuskasvokuvani lisäksi kuvia itsestäni hymyilemässä ja kävelemässä rannalla Portugalissa, katselemassa Schönbrunnin yökonserttia, nauramassa oikiksen haalareissa, hymyilemässä Bayreuth-huppari päällä. Kirjoitin lisäksi tekstin:

"Tamperelainen turkulaisopiskelija opettelemassa elämää Helsingissä. Hämmennys on taattu ja kielimuuri korkea."

Lisäsin alle asioita joista pidän ja muutamia luonteenpiirteitäni. Viimeisenä päähänpistona heitin vielä perään loppukaneetin.

"Pelaan mieluummin GTA:ta kuin katson Sinkkuelämää."

Tyytyväisenä aloitin selailun. Hetken leikittyäni ja tajuttuani saavani matchin lähes kenen kanssa tahansa aloin tykkäämään profiileista hyvin valikoidusti. En uskaltanut aloittaa keskusteluja, mutta jo ensimmäisenä iltana eräs löytämäni insinöörimies päätti aloittaa jutun siitä, miten olin päätynyt Tampereelta Helsinkiin.

Tartuin iloisena tilaisuuteen käydä normaalia keskustelua harvakseen vaihdettujen viestien muodossa.

Seuraavana päivänä olin toipunut jännityksestäni sovellusta kohtaan sen verran, että tajusin koko homman menevän reisille, mikäli en uskaltaisi olla rohkeasti oma itseni. Niinpä ei aikaakaan, kun jo päätin kokeilla kepillä jäätä ainoan juttukaverini kanssa.


"Tiedätkö mitä eroa on insinööreillä ja lakimiehillä?"

Hän ei tiennyt.

"Kaikki lakimiehet eivät kuvittele olevansa insinöörejä."


Mies otti juttuni hyvällä huumorilla. Olin iloinen. Sitten kaikki menikin pieleen.

Minulta kesti noin vuorokauden tajuta, että jotain oli tapahtunut. Kun lopulta oivalsin koko sovelluksen lakanneen osaltani toimimasta (sekä viestien että uusien ihmisten selaamisen osalta) olin harmissani. Juuri, kun olin alkanut oivaltaa, miten Tinder-peliä tulisi pelata.

Turhaan asiakastukeen valitettuani päädyin lopulta luomaan profiiliini identtisenä uudestaan. Etsin vanhan juttukaverini jälleen ja pahoittelin tapahtunutta.

Sitten heitinkin uuden vaihteen silmään.

Taktiikkani oli tällä kerralla jäsentynyt. Kahlasin läpi profiileja, joita rankkasin armotta. Kaikki, joilla ei ollut järkevää ja mielellään myös omaperäisen hauskaa esittelyä profiilissaan saivat mennä. Vaikka kuinka näyttivät hyvältä ilman paitaa tai halailivat kuvassa söpöä koiraa. Ei kunnon esittelyä, ei tykkäystä.

Jo tämä kriteeri karsi noin 99℅ kaikista ehdokkaista. Useamman päivän selattuani olin kuitenkin löytänyt yllättävän monta matchia, joihin olin varsin tyytyväinen. Homma alkoi toisaalta käydä välillä jo työstä; saatoin saada vartin sisällä viisi eri viestiä eri aiheista, ja sekoitin satunnaisesti asioita toisiinsa. Olin kuitenkin tehnyt periaatepäätöksen vastata kaikille aina ja ystävällisesti, muutenhan koko hommasta olisi mennyt pointti.

Muutaman päivän havainnointini voinee tiivistää seuraaviin eittämättä hieman latteisiin teeseihin, joita saavat nyt tukea havainnollistavat kuvat:

1. Jos pidät jostain mistä muutkin yleensä pitävät tai tietävät jotain, se kannattaa ehkä mainita.


Saamani Super likea seurannut keskustelunavaus.

Mainitsin toki pitäväni eläimistäkin.

Pöh!




Minua häiritsemään tarjoutunut mies oli kommentillaan ainoa, joka edes sivusi koko mahdollisuutta - hänen kysyttyään sainko yhtä paljon törkeitä ehdotuksia kuin hän oli kuullut joillekin naisille satelevan, olin iloisesti ilmoittanut, ettei minulle ollut tullut yhtäkään. Sen sijaan olin heittänyt hyvää läppää, jutellut matkustelusta, musikaaleista, opiskelusta ja ties mistä (no, selvästi myös GTA:sta...). Muutaman kantti ei ollut kestänyt huumoriani ja he olivat mystisesti kadonneet kontakteistani, mutta en jaksanut kuin nauraa asialle.

Mistä pääsemmekin seuraavaan latteuteen.

2. Ole rehellinen. Mieluummin liian.

Vastaukseni himoliikkujalle. Ei kaatunut keskustelumme tähän.


Vastaukseni olutharrastajalle. Ei kaatunut myöskään tähän.

Ylempänä nähtyä kommenttia sivuten pääsemme lopulta viimeiseen kohtaan:


3. Ole aloitteellinen. Äläkä vaan ota koko touhua turhan vakavasti.



Ja voila. Kyljissä asti tuntuvat naurut ja syvälliset keskustelut koko viikoksi, check.

Seuraava osa saattaa käsitellä teemaa "miten kiemurtelen eroon tai selviän Tinder-treffeistä"...

Tätä en ole nimittäin vielä onnistunut selvittämään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti