torstai 25. toukokuuta 2017

Näkemyseroja

München.

Ensi kertaa yli vuoteen olin jälleen Baijerissa, osavaltiossa, josta koko rakkauteni Saksaan oli syttynyt. Tällä kertaa vain olin lopulta kaikkien kehumassa osavaltion pääkaupungissa, isäni ja veljeni seurassa.

Keskiviikkona lentokentällä tavattuamme olimme suunnanneet keskustaan ja sieltä kävellen hotellille, jolta olimme poistuneet vain kauppaan ja läheiseen baijerilaisravintolaan hyvästä ruoasta, loistavasta palvelusta ja lopulta jopa talon piikkiin shoteista nauttimaan. Torstaina puolestaan olimme aamupalan syötyämme kävelleet keskustaan, kierrelleet valtavaa lähipuistoa, syöneet, juoneet olutta ja lopulta kävelleet takaisin hotellille. Päivän saldo lyhyesti: 16 kilometriä kävelyä.

Koska päivät ovat olleet pitkiä ja koska taustalla huutava saksalainen jalkapalloselostus ei erityisesti kannusta keskittymään, on parasta antaa kuvien puhua puolestaan.


Endless staircase.


"Mitä tämä nyt on olevinaan?", tiedustelin Jeremyltä vitsillä ja sain baijerinmurre-saksa-käännöksen vastauksena. Se siitä muka eteläsaksalaisesta puhetyylistäni.

Näkymä miljoonan rappusen kiipeämisen jälkeen. Matkalla vastaan tulleet amerikkalaiset kannustivat minua sanoin "se on sen arvoista". Niinhän se oli.





Vaikka minä ja veljeni olemme monella tapaa melko samanlaisia, yhdessä olemme kuin yö ja päivä: hän ei ole koskaan erityisemmin perustanut matkustamisesta. Näin ollen olemme jo kauan sitten todenneet olevamme yhtä mieltä siitä, että olemme eri mieltä esimerkiksi Saksan hienoudesta. Ja tämä on ihan okei.

Koska veljeni nyt kuitenkin on myös hyvä ystäväni ja tällä hetkellä ensi kertaa lempimaassani, olen mielenkiinnolla seurannut hänen reaktioitaan ja mielipiteitään kohtaamistamme asioista. Niitä on kertynyt jo siinä määrin, että päätin pitkällisen selostuksen sijaan tiivistää tuon mielestäni varsin hauskan kaverin mietteitä one liner -tyyliin. Tässä joitakin herran toteamuksia ja keskusteluja kanssani.

- "Mä olen ollut täällä minuutin, kävellyt matkalaukkuhihnalta tähän, ja multa on jo pyydetty kerran anteeksi. Ilman syytä." (Minuuttia myöhemmin:) "Ja taas multa pyydettiin anteeksi, että itse olin tiellä."

- "Voi ristus mikä työmaa" (matkalippujen ostosta saksaksi koneesta)

- "Siis tää maahan on ihan kuin Suomi. Jos ymmärtäisin mitä kylteissä lukee ja miten liikennesäännöt menee, tää olis ihan sama asia. Mutta nyt en ymmärrä. Kyllä Suomi on hyvä maa."

- "Hirveetä sellainen" (kun kerroin, miten Saksassa vieraat juttelevat minulle melko herkästi)

- "Mikä maa tää oikein on?! Lidlissä ei oo koreja, kaupat on kiinni pyhänä, sä maksat käteisellä. Ah, Suomi, luottokortti ja lähimaksu!"

- "Ton äijän työ on vain seistä tuolla, nojailla seinään ja aina välillä laskea olutta tynnyristä. Hieno työ. Ja vaikka menisin siltä suoraan tilaamaan, se vaan käskisi jonkun tarjoilijan juoksemaan tähän mun pöytään."

- "Nyt mä näytän kyllä niin... Eurooppalaiselta, ei, mikä se sana on?" ("Maailmankansalaiselta?") "Nimenomaan! Näytän ihan siltä, että olisin täällä hotellissa jossain bisnestapaamisessa, sit hakisin jonkun paikallisen emännän ja veisin sen drinkeille. Ei millekään bisselle, DRINKEILLE."

- "En ymmärrä tästä menusta mitään. Tilaa mulle jotain, älä kerro mitä! Äläkä anna isän tilata, tarjoilijalla ei pidä pokka, jos isä yrittää tavata näitä nimiä."

- "En mä ainakaan ole edes väittänyt kellekään, että sä opiskelet täällä." ("Mitä sä sitten olet sanonut?") "Että Saksassa se asuu ja jotain se siellä perseilee, ehkä virallisesti jollain vaihto-opiskelijan statuksella, mutta ei se kyllä siellä mitään opiskele."

- "Täällä ei kai sentään olla niin härskejä kerjäämään kuin Napolissa. Siellä lyödään naiselle ruusu käteen ja pyydetään sit äijältä rahaa. Katotaan kuka on niin törkeä, ettei osta naiselleen kukkia."

- "Elle laita netti jakoon, että saadaan mun navigaattori päälle ja löydetään takaisin!" ("Kyllä mä muistan, mistä me tultiin.") "Me ollaan hei kävelty tähän jotain viis kilometriä, kaiken maailman ghettojen läpi! Mä en liiku enää mihinkään, ennen kuin navigaattori on päällä."

- ("Kyllä näkee, ettei olla Suomessa.") "No on kyllä niin rumaa vanhaa taloa että HUH! Ens kerralla mennään johonkin... Dubaihin, Dubai ois se juttu."

- ("Tuo Ratskeller on varmaan kallis paikka. Raatikellari.") "Raatikellari, sitäkö se tarkoittaa? Mä ajattelin, että se on suomeksi Rotankolo."

- "Tästä voi päätään kääntämättä laskea ainakin kolme kirkkoa!"

- "Saksalainen jalkapallo on kyllä hienoa, äijää vaan sinkoilee joka suuntaan. Kato nyt! Siellä niitä lentelee."

- "En ole elämässäni seissyt näin kauaa missään." (Liikennevaloista, jotka kieltämättä vaihtuvat tolkuttoman hitaasti)

- ("Sä menet nukkumaan, kello on vartti yli yhdeksän?") "Vartti yli kymmenen Suomessa." ("Me ollaan Saksassa nyt.") "Joo, mutta mä olen suomalainen. Henkeen ja vereen!"

Olen siis mitä ilmeisimmin yhä yksin ajatusteni kanssa. Huomenna olen kuitenkin ilmoittanut meidän hyppäävän junaan ja tekevän päiväretken vuoristomaisemiin, mikä on ainakin veljeni osalta otettu vastaan yllättävän suurella innolla. Tämä reissu voisi siis vakuuttaa - ainakin, ellei lämpötilan olisi luvattu kipuavan noin 24 asteeseen ja auringon paistavan pilvettömältä taivaalta. Olen salaa itsekin jo valmiiksi tuskastunut.

Ei ihme, että Jeremy muisti minua seuraavalla kuvalla jo lomamme vasta alettua:


"Pitääkö tämä siis paikkansa?", hän tiedusteli hilpeästi, ja vastasin itsekin kuvalla:

"Se on tämän kääntöpuoli."

Veljeni kysyessä seuraavan kerran, mikä Saksassa oli niin hienoa, minulla oli vastaus valmiina.

"Ihmiset. Mulla on täällä seitsemässä viikossa enemmän kavereita kuin kahdessa vuodessa Helsingissä."

Sillä kertaa hän ymmärsi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti