maanantai 31. heinäkuuta 2017

Junat ja naiset

Viimeinen lauantaini Göttingenissä oli siitä mukava, että en ollut henkisesti aivan romuna. Wienistä olin aikanaan lähtenyt suorastaan innolla, Bayreuthista puolestaan liki itsetuhoisissa tunnelmissa. Oli hyvä, että tällä kertaa osasin asennoitua lähinnä haikeasti siihen, että oli tullut aika pakata laukkuni ja siivota huone samaan pisteeseen kuin missä sen olin huhtikuussa ottanut vastaan.

No, ainakin melkein. Ongelmana asioiden viime tippaan jättämisessä oli se, että ne tahtoivat paisua melkoisiin mittasuhteisiin. Koin kellon tikittävän aivan liian nopeasti puunatessani huonettani ja nakellessani tavaroitani uuteen matkalaukkuuni, johon kokonsa puolesta olisi kevyesti piilottanut vaikka muutaman alakouluikäisen lapsen. Jasperin pikkutarkka siivoaminen oli pelastanut minut yleisten tilojen siistimiseltä, mutta silti epäilin huoneen olevan jäljiltäni korkeintaan melkein yhtä siisti kuin aiemmin.

Pidin kiirettä, koska olin edelleen illalla aikeissa lähteä Jeremyn kanssa burgereille. Hänen tapahtumakutsuunsa Facebookissa ei ollut ilmoittautunut ketään, mistä arvelin voitavan kiittää lähinnä lukukauden loppumista sekä suhteellisen kireää aikataulua. Rehellisesti sanoen tämä ei haitannut minua tippaakaan. Ainoa, jonka Jeremyn lisäksi olisin oikeasti toivonut saapuvan paikalle, oli Eric. 

Kun nyt asiaa mietin, en ollut koskaan viettänyt Jeremyn kanssa kaksin aikaa missään. Vaan kerta se olisi ensimmäinenkin. Ainoa, mahdollisesti järjetön, pelkoni oli, että hän peruisi tästä hyvästä koko jutun. Yritin takoa järkeä päähäni miettimällä, olisiko hän todella se tyyppi, joka peruisi viime hetkellä tapaamisen viimeisenä iltanani Saksassa. Enpä oikein uskonut.

Sydämeni hakkasi silti kahtasataa Jeremyn jättäessä minulle kuuden maissa ääniviestin.

"Hei, öm... mitä mieltä olet, kuulostaisiko kello kahdeksan paremmalta ajalta, vai haluatko pysytellä seitsemässä?".

Huh. Luojan kiitos. Arvaten, mitä hän ajoi takaa vastasin, että voisimme hänen halutessaan mennä kahdeksaltakin. Jeremy kiitti minua tyytyväisenä, ja täten kaupunkiin lähtiessäni olin oikeastaan järjestelyjeni kanssa jo varsin hyvällä mallilla. Loput vähät hoitaisin masokistisesti todennäköisesti johonkin hyvin epäinhimilliseen kellonaikaan.

Koska Jeremy oli aina ajoissa, olin itse paikalla jo varttia ennen sovittua. Kahdeksaa minuuttia vaille hän lähetti minulle viestin, jossa varmisti meidän tapaavan burgeripaikan, Burgerian, edessä. Kahden minuutin kuluttua hän ilmestyi kulman takaa ja näytti varsin ilahtuneelta minut bongatessaan.

"Hei, mukava nähdä", hän sanoi minua halatessaan. Voi pojat, että olin samaa mieltä.

Kummallista kyllä, niiden about kymmenen minuutin aikana, jotka olin seissyt häntä odottamassa, koko pieni ravintola oli käytännössä tyhjentynyt. Niinpä sisään astellessamme pääsimme valitsemaan paikkamme. Istuuduimme hetkeksi baarijakkaroille pitkän pöydän ääreen.

"En ole koskaan käynyt täällä", totesin Jeremylle iloisesti. Paikka vaikutti aika hipsteriltä, mutta hyvällä tavalla.

"Täältä saa Göttingenin parhaat burgerit", mies ilmoitti heti.

"Sittenhän tämä sopii viimeiseen iltaani loistavasti", vastasin.

"Joo, ehdottomasti. Hei, Eric ilmoitti tulevansa kohta. Muut ovat kaikki kiireisiä tai poissa..."

En enää edes kuunnellut kunnolla. Eric oli sittenkin tulossa? Olisimme siis viimeisen iltani kaikki kolme koolla? Hymyilin korvasta korvaan.

"Mahtavaa", sanoin lopulta ääneenkin, ja Jeremy vilkaisi Ericiltä saamaansa viestiä.

"Joo, tämän mukaan hänellä kestää vielä kymmenen minuuttia. Mutta sanonpa sinulle jo nyt, häntä ei tule näkymään seuraavaan puoleen tuntiin."

Minua nauratti, sillä pidin arviota aika totuudenmukaisena. Jeremy paneutui odotellessamme esittelemään minulle kaikkia mahdollisia eri burgeri-, ranskalais-, dippi- ja juomavaihtoehtoja. Ilmoitin valinnanvaraa olevan liikaa ja syöväni mitä hän sitten tilaisikin. Tästä hyvästä mies listasi minulle muutamia parhaita vaihtoehtoja entisen ravintolatyöntekijän innolla. 

Loppujenkin pöytien tyhjennyttyä vaihdoimme istumaan mukavammin seinän vieressä oleville sohville. Siinä ehdimme jutustella vielä hetken.

"Entä mitä haluaisit tehdä syötyämme?", Jeremy tiedusteli. "Mietin nimittäin, että voisimme käydä autollani katsastamassa lähistöllä pidettävän ulkoilmarokkifestivaalin. Siellä soittaa joitakin paikallisia bändejä ja se on kuulemma tosi siisti. Sen jälkeen voisin ajaa teidät takaisin kaupunkiin."

"Kuulostaa mahtavalta", vastasin. "Olen omasta puolestani valmis olemaan vaikka aamuun asti ulkona ja lähtemään samoilla silmillä."

"Ai, suunnittelitko tästä jotain bileiltaa? Sitä en odottanut", hän virnisti.

"Mitä sitten odotit?".

"En tiedä, että haluaisit ehkä juoda yhden drinkin tai jotain."

"Luulit väärin", totesin hänelle, mutta tiesin tämän turhaksi. Jeremy oli jo murheissaan kertonut onnistuneensa hajottamaan jälleen polvensa, mikä luultavasti tietäisi jopa uutta operaatiota. Kun hän lisäksi oli jälleen autolla liikenteessä, ei ilta mitenkään voisi venyä loputtomiin. Puhumattakaan siitä, että mies oli ehtinyt tänä aikana haukotella jo niin useasti, että se alkoi jo naurattaa minua ja hävettää häntä.

"Olen pahoillani", hän totesi jälleen kerran leveästi haukoteltuaan. 

"Tämä ilta ei ole vielä edes alkanut", sanoin muka paheksuen.

"Niin, mutta pitkästytät minut jo kuoliaaksi", hän vastasi ja sai meidät molemmat nauramaan. 

Eric ilmaantui lopulta ainakin kymmenen minuuttia alkuperäisestä aikataulustaan jäljessä. Tiesin silti säteileväni ilosta hänen istuutuessaan alas Jeremyä vastapäätä. Aikamme menua kolmisin setvittyämme suuntasimme tiskille tilauksinemme. Pöytään juomien kanssa palatessamme havaitsin molempien miesten valinneen pienen limsan, siinä missä minulla oli puolen litran radler-pullo.

"Aloittelijan moka", Jeremy totesi ystävällisesti. "Olen tehnyt saman monta kertaa. Tuon kokoisen annoksen päälle puoli litraa olutta juotuasi olet niin täynnä, ettet pääse enää edes kävelemään."

Eric tutki samaan aikaan pöytään valmiiksi sijoitettua lasipurkkia, jonka sisällä oli jotakin vaaleanpunaista - suolaa, Jeremy sanoi. Tästä huolimatta Eric avasi purkin epäilevän näköisenä ainetta nuuhkaistakseen.

"Aah, okei, aivan. Tämä on sitä hajusuolaa, jota vessoissa käytetään", hän ilmoitti minulle pöydän yli. Revetessäni nauramaan hän virnisti minulle hilpeästi.

"En tiennyt, että tietäisit, mistä puhun. Ajattelin, että sitä käytetään vain miestenhuoneissa pisuaarien pohjalla."

Jeremyn paheksunta vieressäni ei hillinnyt nauruani yhtään, päinvastoin. Jotenkin tuntui, että hän sai aina hävetä meitä.

"Ostin muuten tänään mielenkiintoisen audiokirjan", Eric totesi minulle samassa vielä itseäni keräillessäni. "Se on saksalaisen miehen kirjoittama, ja kertoo siitä, miten hän avioitui suomalaisen naisen kanssa."

"Ihanko totta?", kysyin huvittuneena. Eric nyökkäsi innoissaan.

"Joo, siinä on paljon juttua Suomen kulttuurista. Saunasta on kokonainen luku, tietenkin."

"Ai... tuleeko sauna Suomesta?", Jeremy oli hämmästyvinään, ja nauroi teeskennellessäni käyväni hänen kurkkuunsa kiinni.


Ruokien saavuttua tyydyimme hetken kaikki vain tuijottamaan annoksiamme. Minulla oli tulinen kanaburgeri, bataattiranskalaisia ja jotakin Jeremyn kehumaa ranskalaista perunadippiä.

"Tämä syödään näin", Jeremy totesi ja oli työntävinään koko dippipurkin kerralla suuhunsa. Heti ensimmäisen haukun burgerista otettuani hän vilkaisi minua haukkana.

"No, liioittelinko sanoessani Göttingenin parhaat burgerit?".

"Et lainkaan", vastasin ahmiessani. "Voisin jopa mennä niinkin pitkälle, että sanoisin Saksan parhaat. En ainakaan äkkiseltään muista kohdanneeni kilpailua."

Hetken keskityimme kaikki vain syömiseen, mikä oli luultavasti hyvä. Jeremy oli siirtynyt Ericin viereen kyetäkseen istumaan lähempänä pöytää. Itse pysyttelin yhä sohvalla ja yritin kaikin keinoin olla levittämättä burgeria pitkin syliäni ja rinnuksiani. 

"Tämä ei ole niitä paikkoja, johon tullaan ensimmäisille treffeille tekemään vaikutus", totesin. Eric naurahti.

"Ei tosiaan."

"Minä olen itse asiassa ollut täällä ensimmäisillä treffeillä", Jeremy totesi pokkana. Virnistin hänelle leveästi.

"Mutta pääsitkö koskaan toisille asti?".


Jouduimme lopulta kaikki luovuttamaan leikin kesken. Jeremy tiedusteli minulta ystävällisesti, pääsisinkö enää edes tuolista ylös.

"Se jää nähtäväksi", vastasin ja aloin nousta, miesten liikehtiessä samoin. "Mutta odottakaa, voinko käydä vielä vessassa ennen kuin lähdemme?".

"Et", Jeremy tokaisi, ja virnistin sohvalta vaivalloisesti ylös kammetessani.

"Ai. Ei olisi pitänyt kysyä."

Palattuani suuntasimme kadulle, jossa Eric nappasi pyöränsä jonnekin jätettäväksi ja Jeremy ilmoitti nostavansa rahaa. Kun en tiennyt, kumpaa seurata, menin lopulta Jeremyn perässä. Matkalla kuljimme hänen kampaamonsa ohi.

"Käyn parturissa kahden viikon välein", hän ilmoitti Ericinkin jo palattua ja kohti autoa kävellessämme. "Se maksaa minulle viisikymppiä kuussa. Mutta samalla he tietysti siistivät parrankin."

"Silti, se on kuusisataa vuodessa", tokaisin hänelle huvittuneena. "Itse kävin kampaajalla viimeksi maaliskuussa. Ei sillä, että olisin ylpeä asiasta."

"Se on sen arvoista", Jeremy virnuili. Vilkaisin Ericiä. Miehellä oli meistä pisimmät hiukset, ja tietääkseni hänen käsityksensä niiden siistimisestä oli silloin tällöin keittiösaksilla muutaman sentin pois pätkäisy. Ehkä tästä syystä kyllästyimme aiheeseen pian, ja Jeremyn kaksiovisen auton takaosaan kavuttuani vaivuin toistaiseksi hiljaisuuteen miesten keskustellessa vilkkaasti saksaksi etupenkillä. Ilma oli täydellinen: noin parikymmentä astetta, kirkas taivas, auringonlasku käsillä noin puolen tunnin kuluttua. Remix-versio Something just like this :istä soi radiossa. Minulla ei ollut hajuakaan, minne olimme menossa, mutta eipä sen niin väliksikään.

Paikka osoittautui odotusteni vastaisesti ostoskeskukseksi. Autosta Ericin kanssa kiivettyäni ilmoitin hänelle ääneen, että olin odottanut Kaufparkin olevan jotakin muuta kuin kirjaimellisesti ostospuisto.

"Toivottavasti täällä ei ole pääsymaksua", Jeremy tuumi pysäköityään, ja suuntasimme kohti lavaa ottamaan asiasta selvää. Paikalla oli jonkin verran ihmisiä, mutta ei mitenkään ruuhkaksi asti. Lisäksi ympäriinsä sijoiteltuja juoma- ja ruokakojuja oli kiitettävässä määrin. Vaikka olin jo kertaalleen miettinyt olevani koskaan enää syömättä mitään, tämä tapahtuma jos mikä vaati jotakin kurkunkostuketta.

"Kaljaa, vai mitä?", Jeremy tiedusteli minulta miesten jonottaessa tiskille. Vilkaisin juomalistaa.

"Alsteria."

"No niinpä tietenkin", hän virnisti. Ericin päästyä ensimmäisenä tilaamaan hän kieltäytyi ottamasta meiltä rahaa parin euron juomista. Kilistimme muovituoppeja ja asetuimme kuuntelemaan yhtä ilmeisesti paikallisista bändeistä.

Ehdimme kuunnella käytännössä puolitoista biisiä, kun musiikki loppui. Se oli siinä, toistaiseksi.


Eli häh?

"Miten se nyt jo loppui?", Jeremy ihmetteli otsa rypyssä. Hetken molemmat miehet paneutuivat tutkailemaan kännyköitään. Sen tuloksena he ilmoittivat, että musiikki kyllä jatkuisi - puolen tunnin kuluttua.

Kiersimme alueen lyhyesti ja jäimme sitten paikoillemme juomiamme lopettelemaan.

"No... haluatteko jäädä tänne, vai lähteä johonkin?", Jeremy tiedusteli. Kohautin olkiani.

"On hänen viimeinen iltansa, hänen kuuluu saada päättää", Eric totesi, ja molemmat katsoivat minua.

"Mitkä vaihtoehtoni ovat?", tiedustelin sitten.

"Bilettämään en lähde, en tällä jalalla", Jeremy ilmoitti minulle.

"Pubissa istuminen tuskin katsotaan biletykseksi", Eric vastasi hänelle. Nyökkäsin vähän epäröiden. Totta puhuen väkijoukossa seisoskelu ja odottelu houkutteli paljon vähemmän kuin jossakin pöydän ääressä juoman kanssa hengailu.

"Ehkä voisimme sitten mennä yksille", sanoin, ja miehet kääntyivät sen enempiä kyselemättä takaisin parkkipaikalle.

"Luulin tätä tapahtumaa siistimmäksi", Jeremy sanoi, ja nyökkäsin.

"Mutta oli silti kiva käydä katsomassa."

Niinpä ajoimme noin viiden minuutin matkan takaisin keskustaan, jossa hupia riitti jälleen sekä parkkipaikan etsimisessä että Ericin pyörän haussa. Ensimmäinen näistä ei tosin osoittautunut tällä kertaa hirvittävän vaikeaksi, ja Ericiä odotellessani istuskelin Jeremyn kanssa penkillä. Aikamme kuluksi kyselin hänen oppisopimuskoulutuksestaan. Se päättyisi vuoden kuluttua, kuten minun yliopisto-opintonikin. Olisi mielenkiintoista nähdä, mihin kumpikin meistä sen jälkeen suuntaisi.

Tällä kertaa hän ei sentään maininnut Ruotsia.

Ericin ilmaannuttua pyörineen kävelimme lähimmälle kadulle, jolla sattui sijaitsemaan Irish Pub. Jeremyn kysyessä, menisimmekö sinne, ilmoitin tämän käyvän. Se ei ollut lempipaikkojani, mutta ainakin voisin juoda siideriä.

Pöydät olivat niin täynnä, että hetken mietimme jo, kääntyisimmekö kannoillamme. Lopulta istuimme pyöreän pikkupöydän ympärille. Minä ja Eric tilasimme siiderit, Jeremy veden, joka maksoi enemmän kuin kalja.

"Norjassa oli paremmin, siellä vettä sai sentään hanasta ilmaiseksi", Eric tuumi. Ehkä lähinnä tästä närkästyttyään Jeremy tilasi hetken mietittyään viskiä, josta hän seuraavaksi uppoutui selittämään Ericille hartaasti. Ilmeisesti molemmat ymmärsivät juoman päälle minua enemmän. Kuuntelin keskustelua, mutta en pitänyt siihen osallistumista mitenkään tarpeellisena. Minulle riitti huvittuminen varsinkin Jeremyn "Alter, das ist echt geil" -tyyppisestä hehkutuksesta. Epäilemättä vastaava lause omasta suustani toimisi hyvänä jäänsärkijänä tilanteessa kuin tilanteessa.

"Mutta kuule, sinun nimesi", Eric sanoi yllättäen jälleen englanniksi, ja katsoin häntä hämmästyneenä. "Elli vai Elle?".

"Kysytkö tosissasi nyt tässä kohtaa, mikä minun nimeni on?", virnuilin hänelle, ja hän nauroi.

"Joo, nimenomaan. Tarkoitan, että luin nimesi Facebookista ennen kuin tapasimme. Joten en koskaan oppinut sitä varmaksi. Tiedän, että se on Elle, mutta olen koko ajan sanonut Elli. Mutta luulen, että Elle on oikein?".

Tajusin vasta nyt hänen tarkoittavan kysyä, miten nimeni kuului ääntää.

"Se on Elle", vastasin yhtä aikaa Jeremyn kanssa, minä huvittuneena ja hän melkein närkästyneenä.

"Kamoon nyt", Jeremy lisäsi perään. Virnistin Ericille ja kohautin olkiani.

"Olisit voinut viedä tämän epätietoisuutesi mukanasi hautaan, en koskaan huomannut, että puhuttelit minua väärin. Ehkä et tehnyt sitä päin naamaa."

Asian tultua käsitellyksi katselin hetken molempia miehiä, kunnes en malttanut enää.

"Joten... koska tulette Suomeen?".

"En tiedä, toivottavasti ensi vuonna, kun saan taas lomaa", Eric vastasi minulle ja vaikutti tosissaan innostuneelta. "Koska haluaisin taas käydä Norjassa ystävieni luona, voisin siinä samalla tulla käymään. Ehkä voisit tulla samalla", hän virnisti Jeremylle. "Viikko Suomessa. Hän asuu saarella, se on plussaa."

"Niin, se olisi siistiä", sanoin ja virnistin Jeremylle. Hän vaikutti epäröivän hieman enemmän.

"En tiedä, en ole vielä yhtään suunnitellut sitä. Ai mutta kauanko olitkaan Wienissä?".

"Seuraavat viisi viikkoa", vastasin.

"Okei, tulen seuraavien viiden viikon aikana", hän kiusasi. Pyöritin silmiäni ja palasin kertomaan Ericille, miten Norjasta lentäisi halvalla Suomeen. Tähän lempiaiheeseensa päästyään hän viihdytti minua selittämällä seikkaperäisesti, miten Norjan talvi oli ollut siisteintä, mitä hän oli ikinä kokenut. Jeremyä minua naurattava kuvaus tuntui lähinnä kauhistuttavan.

"Tiedätkö, millaisesta talvesta minä pidän?", hän kysyi minulta sitten.

"Olemattomasta?", tiedustelin.

"Sellaisesta, jona on 20 astetta lämmintä", Jeremy vahvisti. Sekä minä että Eric paheksuimme moista nössöilyä. Jeremystä näki, että hän alkoi olla aivan loppu. Hänen haukottelunsa oli jatkunut pitkin iltaa, ja välillä muiden ollessa äänessä epäilin hänen pian jo nukahtavan pöytään. Niinpä en vastustellut hänen kertoessaan, että jättäisi ehkä meidät viskinsä juotuaan.

"Luulen, että joudun itsekin lähtemään", Eric sanoi sitten ja katsoi minua. "Olen pahoillani, mutta olin tänäänkin töissä. Ja sinullahan on aikainen aamu. Moneltako junasi oikein lähtee?".

"Seitsemältä", vastasin. Aiheeseen päästyään miehet kauhistelivat kilvan sitä, miten ihmeessä olin vapaaehtoisesti suostunut matkustamaan Deutsche Bahnilla yhtään mihinkään, kun lentojakin olisi saatavilla.

"Halusin nähdä maisemia", vastasin iloisesti, mutta he viittasivat moiselle kintaalla.

"Luulen, että Deutsche Bahnin junien myöhästyminen vähintään puolella tunnilla on lakisääteistä", Eric tuumi. "Erityisesti ICE-junien."

Se jäisi nähtäväksi.

Juomansa lopetettuaan molemmat miehet vilkaisivat minua hieman kysyvästi, kunnes Jeremy lopulta totesi jälleen, että joutuisi nyt valitettavasti jättämään meidät.

"Ei, liitymme seuraasi, vai mitä?", Eric kysyi minulta, ja nyökkäsin liukuessani alas jakkaraltani. Olin viettänyt viimeisen iltani parhaassa mahdollisessa seurassa, en kaivannut mitään enempää.

"Veisinkö sinut kotiin?", Jeremy kysyi. Olin unohtanut, että hän oli aina huolissaan öisistä kävelyretkistäni.

"Mielellään, kiitos", vastasin suunnatessamme ovelle. Eric nappasi kypäränsä ja vilkaisi hänkin sitten minua.

"Fährst du sie?".

"Ja ja."

Ulos päästyämme Eric pysähtyi pyöränsä eteen ja kätteli Jeremyä.

"Nähdään taas", he totesivat toisilleen, ja tunsin ilmeeni vakavoituvan. Eric hymyili kuitenkin edelleen minua halatessaan.

"No niin, toivon sinulle mukavaa Wienin-matkaa. Toivottavasti pääsen ensi vuonna käymään luonasi Suomessa. Ja pidämmehän yhteyttä Facebookissa."

"Se olisi mukavaa", vastasin ja hymyilin vähän. En taaskaan tosipaikan tullen osannut sanoa mitään fiksumpaa, mutta ehkä tämä riitti. "Voi hyvin."

"Sinä samoin", hän sanoi pyöränsä päälle kiivetessään, ja niin me lähdimme eri suuntiin. Jeremyn perässä autoon kävellessäni mietin, onnistuisinko vielä kehittämään jonkun kohtauksen ennen kotiovea. Ainakaan en enää muista, mitä hän minulle puhui, ennen kuin olimme jo melkein perillä. Tuolloin hän kertoi minulle perheestään siitä kysellessäni.

"Heidän takiaan en ole ainakaan vielä palannut Australiaan", mies totesi. "Se on niin kaukana."

Nyökkäsin.

"Joo, okei. Saksassa asuminen suomalaisena on mielestäni vielä ihan OK, mutta Australia?.. sano viimeiset jäähyväisesi."

Tavallaan ajatus oli aika lohdullinen. Olisi voinut olla huonomminkin.

Jeremy meinasi ajatuksissaan, tai väsymystään, ajaa taloni ohi, mutta huomauttaessani kiepautti vielä viime hetkellä auton pysäyksiin oveni eteen. Hänen seuraavasta lauseestaan ei saanut mitään selvää, sillä hän haukotteli samanaikaisesti niin, että leuat natisivat. Repesimme molemmat nauramaan.

"Niin että mitä?", kysyin huvittuneena.

"Sanoin nousevani autosta sanomaan heippa", hän vastasi virnistäen ja avasi ovensa. Niinpä seisoimme seuraavaksi auton etuvalojen loisteessa, missä rutistin häntä ehkä hieman tarpeettoman voimaperäisesti.

"Olen onnellinen, että tapasimme", sanoin jo melkoisen korkealla äänellä, niin että jouduin toistamaan lauseeni saadakseni siitä jotenkin ymmärrettävän. Hän virnisti.

"Hei, sinähän olet jo ihan surullinen."

"Yritän olla olematta", totesin ja keräsin itseni. "Niin, on onni, että tapasimme silloin kun tapasimme. Sen ansiosta löysin niin monta ystävää täältä."

"Niin joo, siellä pubivisassa", Jeremy virnisti äkkiä. "Se oli siistiä."

"Olimme voittaa, kunnes ryssit koko jutun", sanoin ystävällisesti, vaikka tiesinkin sen olevan roskaa. Jeremy virnisti iloisesti.

"En ryssinyt mitään, heillä oli väärät luvut."

Nyökkäsin ja hymyilimme toisillemme hetken.

"Toivon, että tulet joskus Suomeen. Tiedäthän, että saat asua minun luonani?".

"Joo, kerroit minulle", hän totesi ja nyökkäsi tyytyväisenä. "Siistiä, ehkä teenkin sen. No, joka tapauksessa, pidä hauskaa Wienissä."

"Pidän. Voi hyvin."

"Sinä samoin."

Ovea avatessani kuulin, miten auto kaasutti takaani näkymättömiin, kohti naapurikylää. Muistin paikan hyvin, olihan siitä vasta hetki, kun olimme istuneet nurmikolla juomassa siideriä ja pelanneet majatalossa kolmisin dartsia.


Kaiken kaikkiaan varsin onnistuneet neljä kuukautta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti